Siivous Lahti – Elinalla on monipuoliset palvelut

elo 19, 2022 | Ajankohtaista Lahti | 0 Kommenttia

YRITTÄJÄESITTELYSSÄ ELINA – Siivous Lahti

Elina on lahtelainen yrittäjä ja oikea monitoiminainen. Kodin hommat, niin siivoukset, kuin pihahommatkin, käyvät häneltä luontevasti. Elinalla on kaupallisen puolen koulutustausta, mutta hän kokee myös äitiyden olleen suuri oppi matkan varrella.

Siivousten ja ikkunanpesun lisäksi Elinalta luonnistuu mm. verhojen silitys ja paikalleen laittaminen, ruoanlaitto ja leipominen. Mikäli sinulla on juhlat tiedossa ja kaipailet sinne apua, kannattaa kääntyä siinäkin Elinan puoleen. Hygieniapassikin löytyy.

Pihatöiden osalta hän taitaa lumityöt ja kesällä nurmikon ja oksien leikkaamisen sekä istuttamisen. Rikkaruohojen kitkeminenkin on mahdollista, ja se onkin hänen salainen intohimonsa, usko tai älä 😊
Eikä siinä vielä kaikki! Muuttoapu, pakkaaminen sekä kuljetuspalvelu sopii myös, samoin lemmikkieläinten hoito sekä ulkoiluttaminen. Skaala on laaja, joten kysy häneltä rohkeasti, jos olet vailla jotain näitä edellä mainituista palveluista.

Elina on saanut työnjälkensä lisäksi kiitosta myös ystävällisestä luonteestaan.

Asiakaspalautetta:

*Elina teki todella pikkutarkkaa ja hyvää työtä, täydet 5 pistettä! Elina on myös mukava. Tilaan taas myöhemmin uudelleen.

* Oikein tyytyväinen, ehdottomasti 5/5 pistettä!

Lähetä meille viesti tai kysymys

Olemme sinuun yhteydessä mahdollisimman nopeasti.

Lähetä soittopyyntö alueesi yrittäjälle

Alueesi yrittäjä on sinuun seuraavaksi yhteydessä puhelimitse.

Huom. Voit lähettää yhteydenottopyynnön ja varauskyselyn yrittäjälle helposti myös luomalla tunnukset ja kirjautumalla palveluun.

Tilaa alueesi yrittäjien esittely sähköpostiisi

Lähetämme sinulle sähköpostiin alueesi yrittäjien esittelyt. Voit tämän jälkeen halutessasi lähettää myös soittopyynnön yrittäjälle.

Löydät oman alueesi yrittäjien esittelyt myös luomalla tunnukset palveluun.

Tilaa esite